Liiketoiminnan kehityspäällikkö, Ympäristöpalvelut, Helsinki
Olemme rakentamassa uutta ympäristökonsultoinnin kokonaisuutta ja haluaisimme sinut yhteen avainrooleistamme.
Olemme rakentamassa uutta ympäristökonsultoinnin kokonaisuutta ja haluaisimme sinut yhteen avainrooleistamme.
Kokeneelle ympäristöasiantuntijalle tämä on tilaisuus ottaa ohjat uuden tiimin rakentamisesta ja toimintamme kehittämisestä. Huikeita kokemuksia on siis tarjolla samalla kun kasvatat yhä omaa osaamistasi.
Näytön paikka? Aivan varmasti. Onnistumisellesi on kuitenkin mitä mainioimmat edellytykset. Et lähde liikkeelle tyhjästä saati ole yksin. Teemme tämän yhdessä.
Sinulle suunnittelemamme tehtävä
Tehtävässäsi tulet käynnistämään ympäristökonsultoinnin liiketoimintaa yhdessä kanssamme. Varmistat, että meillä on tarvittava osaaminen liiketoimintatavoitteiden saavuttamiseksi, ja otat kokonaisvastuun palvelualueestamme.
Vastaat alkuun tiimisi rakentamisesta sekä toimintamallien ja prosessien käyttöönotosta ja kehittämisestä. Syvennät aktiivisesti asiakassuhteita ja ylläpidät dialogia kumppaneidemme kanssa. Osallistut myös uusien asiakkuuksien hankintaan.
Tulet työskentelemään myös projekteissa asiantuntijana keskeisenä tehtävänäsi johtaa YVA-prosessia ja ympäristölupien hakemista. Autat asiakkaitamme toteuttamaan hankkeet ympäristön kannalta kestävästi.
Yleisesti ajatellen – tiimisi kasvaessa otat hankkeissa ja asiakkuuksissa enemmän vetovastuuta asiantuntijaroolissa toimimisen sijaan. Vastaat liiketoimintamme kannattavuudesta ja toimit tulevalle tiimillesi kannustavana ja eteenpäin ohjaavana esihenkilönä. Arkeasi ovat myös resursointi, palvelutarjontamme kehittäminen ja yhteistyö eri suunnittelualojemme kanssa.
Ympäristökonsultointimme arki ja tavoitteet
Olemme vastanneet useiden hankkeiden ympäristökonsultoinnista ja meillä on kasvava asiakaskunta.
Suomi on esimerkiksi datakeskustoimijoille kiinnostava maa, ja Pohjoismaiden johtavana datakeskusten suunnittelijana ja konsultoijana olemme usein mukana jo koko hankkeen ensimetreistä lähtien.
Myös teolliset hankkeet, joissa olemme mukana, ovat merkittäviä ja valtakunnallisestikin vaikuttavia. Nämä vaativat hankkeet, niiden aikataulut ja tekninen kompleksisuus haastavat myös osaamistamme.
Emme siis ole osallistumassa tiimisi kanssa divarisarjaan vaan olemme mukana maamme merkittävimmissä tai muuten kiehtovissa hankkeissa.
Kasvatamme kanssasi myös ympäristöliiketoiminnasta yhden yrityksemme kasvun ja menestyksen tukipilareista. Meillä on jo kokemusta menestyksekkäästä uuden liiketoiminnan käynnistämisestä sekä hyvin vaativista hankkeista. Yhdessä onnistumme.
Tilaisuus, johon kannattaa tarttua
Kasvumme jatkuu ja katseemme on vahvasti tulevassa. Tuletkin kehityshaluiseen yhteisöön, jolla on taito rakentaa uutta ja kestävää liiketoimintaa.
Mikä mielestämme on kuitenkin erityisen hienoa, meillä viihdytään. Erinomainen maineemme työnantajana ei ole leukojen loksuttelua. Viimeisimpiä tuntoja henkilöstömme kokemuksesta pääset lukemaan täältä.
Seuraavat seikat voivat myös kiinnostaa sinua:
- Uuden liiketoiminnan käynnistäminen, monipuolinen osaamisemme ja vaativat hankkeet yhdistyvät sinulle tilaisuudeksi oppia uutta – kyllähän tästä samalla aika hienon sulan hattuusi saat, kun liiketoimintaamme kasvaa.
- Meillä on tarjota sinulle myös vaihtoehtoisia kasvupolkuja johtamisen parissa, asiantuntijuutesi kasvattamisessa sekä toimintamme kehittämisen äärellä. Kanssamme pääset rakentamaan näköistäsi uraa ja liiketoimintaa.
- Emme ole allergisia uusille ideoille. Me kuuntelemme ja luotamme – arvostamme sinua. Vastuullisuutemme näkyy myös hyvänä johtamisena, avoimuutena ja toimivina kumppanuussuhteina.
- Meillä on vahva usko tulevaan. Kun rakennamme kotimaisena yrityksenä kasvuamme vakaalle pohjalle, tuo tämä turvaa myös sinun arkeesi.
- Meillä arjessasi ei ole kohtuutonta kitkaa. Päätöksiä tehdään siellä, mihin ne vaikuttavat, eikä ylenpalttinen hierarkia hidasta menoamme.
Tarjoamme sinulle myös kilpailukykyiset henkilöstöedut. Ne tukevat arkeasi ja ovat työntekijöidemme itsensä toivomia.
Meitä yhdistää halu mennä eteenpäin. Jos laillamme etsit mielelläsi uusia ratkaisuja, tavoittelet erinomaista lopputulosta ja haluat nauttia matkasta, eipä kaltaistamme työpaikkaa ole mielestämme toista.
Millaista osaamista tarvitset työssäsi?
Tässä tehtävässä sinulla on oltava vahva kokemus YVA-prosessin läpiviennistä ja ympäristökonsultoinnista. Referensseistäsi löytyy ympäristökonsultointihankkeita ja olet jo työskennellyt isompien infra- tai teollisuushankkeiden parissa.
Sinulla on myös jo kokemusta ihmisten ja/tai projektien johtamisesta sekä asiakastyöskentelystä.
Meille on myös tärkeää, että haluat yhä oppia uutta. Haluat myös olla tiimillesi heidän onnistumisensa mahdollistaja. Oletkin innostava työkaveri, ja pidät työskentelystä toisten kanssa yhdessä.
Muuten olet otteiltasi määrätietoinen, pitkäjänteinen ja kantasi argumentoiva. Osaat kommunikoida eri puolilta asioita tarkastelevien kanssa. Muuttuvissa tilanteissa säilytät rauhallisuutesi ja katseesi tavoitteessa.
Koska työskentelet kansainvälisissä hankkeissa, sujuvan suomen lisäksi tarvitset työssäsi niin suullista kuin kirjallista englannin kielen taitoasi.
Tartu rohkeasti tilaisuuteen
Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 15.9.2025. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten älä suotta odottele viime hetkeen asti. Palkkauspäätöksiä olemme valmiita tekemään ripeästi – jo hakuaikana.
Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Teemu vastaa niihin mielellään.
Osastonjohtajamme Teemu Salosen tavoitat joko puhelimitse p. 050 344 6589 maanantaisin ja tiistaisin klo 14-16 tai sähköpostilla.
Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Annaan. HR-asiantuntija Anna Palmgrenin tavoitat joko puhelimitse p. 040 523 1757 maanantaisin ja torstaisin klo 12-14 tai sähköpostilla.
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@granlund.fi
- Tehtäväalue
- Konsultointi
- Rooli
- Ympäristöasiantuntija
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi

Kollegat
Etsimme uusia työkavereita myös näihin tehtäviin
-
Liiketoiminnan kehityspäällikkö, Ympäristöpalve...Konsultointi · Helsinki · Hybridi
-
Rakennuttamisen ja valvonnan osastonjohtaja, He...Rakennuttaminen ja valvonta · Helsinki · Hybridi
-
Sähkösuunnittelija, JoensuuSuunnittelu · Joensuu · Hybridi
-
Projekti-insinööri, Helsinki ja koko SuomiRakennuttaminen ja valvonta · Helsinki, Koko Suomi · Hybridi
-
Kokenut teollisuuden rakennuttaja, HelsinkiRakennuttaminen ja valvonta · Helsinki · Hybridi
-
Työturvallisuusasiantuntija (Construction HSE E...Rakennuttaminen ja valvonta · Useita paikkakuntia · Hybridi
-
Sähkönjakelun asiantuntijaRakennuttaminen ja valvonta · Useita paikkakuntia · Hybridi
-
Prosessiturvallisuusasiantuntija (HSE Engineer)Rakennuttaminen ja valvonta · Useita paikkakuntia · Hybridi
-
Sähköautomaatiosuunnittelija, HelsinkiSuunnittelu · Helsinki · Hybridi
Tutustu meihin

Meitä yhdistää aito välittämisen kulttuuri ja halu auttaa kaveria
-
Tulet kuulluksi
Meiltä löytyy aina hiha, josta nykäistä. Kuuntelemme näkemyksiäsi ja haluamme, että voit tehdä työsi mielekkäästi. Olemme työntekijöidemme omistama yritys ja hommat hoituvat ilman ylimääräisiä kiemuroita.
-
Kehityt urallasi
Meillä voit erikoistua ja edetä rooliasi vaihdellen, ja saat vahvat näytöt urallesi. Tiedämme, että kaikilla on tärkeä elämä myös työajan ulkopuolella. Työaikajärjestelyt tuovat joustoa polullesi ja laaja koulutusvalikoimamme vahvistaa osaamistasi.
-
Saat kokeilla
Olemme uteliaita ja etsimme jatkuvasti uusia, entistä parempia ratkaisuja. Työmme tavoitteena on erinomainen lopputulos, sinä päätät miten sinne päästään. Innovaatiot voivat poikia kutkuttavia mahdollisuuksia sinunkin urallesi.
Granlund yrityksenä
Granlundilaisena voit kasvattaa osaamistasi talotekniikan, rakennuttamisen, kiinteistöjen, valvonnan ja ohjelmistoalan ammattilaisena asiantuntevassa porukassa. Toimipaikkasi voit valita vapaasti lähes kolmestakymmenestä toimistostamme ympäri Suomen.
Granlund on rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijakonserni, joka panostaa alan tuottavuuden parantamiseen, digitalisaation edistämiseen, uusiin energiaratkaisuihin sekä vastuullisuuteen. Tavoitteenamme on edistää ihmisten hyvinvointia rakennetussa ympäristössä. Lue lisää
Työskenteletkö jo yrityksessä Granlund?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.